Jumalan Isänsydän

Monen mielikuva Jumalasta on harmaapartainen, vähän kärttyisän oloinen ukko, joka katselee tuikeana pilven reunalta maailman menoa. Ja on valmis tiputtamaan tulikiven jokaisen päälle, joka hairahtuu sanoissaan ja teoissaan. On totta, että Jumala on pyhä ja oikeudenmukainen ja tulee päivä, jolloin meistä jokainen seisoo - tai kaatuu - Hänen edessään yksin ja vastaa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Mutta Jumalan kärsivällisyys, rakkaus ja armollisuus ei tunnu tuntevan rajoja ihmisen suhteen tässä elämässä. Hän käyttää kaikki mahdolliset keinot saadakseen meidät tajuamaan Hänen rakkautensa. Joskus ne keinot tekevät kipeääkin, mutta kaiken tarkoituksena on vain ja ainoastaan saada meidät etsimään ja löytämään tie, totuus ja elämä. Jumala on ikuisuuksien päässä tuikeasta ukosta, joka nauttii saadessaan rangaista ihmisiä.
Paraskaan maallinen isä ei voi koskaan rakastaa lastaan niin kuin Jumala rakastaa ihmistä. Itse asiassa, Jumala halusi niin kipeästi olla isä ihmislapsille, että Hän uhrasi kaikkein rakkaimpansa - oman poikansa - jotta voisi sulkea meidät syliinsä. Jotta Hän voisi kuulla meidän sanovan "Abba", Isä.

Jumalan isänsydän etsii ja odottaa. Etsii sitä, joka on kadoksissa ja unohdettu, sitä, joka kaipaa tulla löydetyksi. Hän odottaa kärsivällisesti sitä, joka viipyy maailman teillä etsimässä turhaan Isän rakkautta vastaavaa korviketta. Ja kun eksyksissä ollut haluaa palata, Isä on jo puolitiessä vastassa. Ja Hänen silmissään tanssivat tähdet ja Hänen riemunsa ja naurunsa täyttää taivaat.

Kyky kohdata

Jeesus kohtasi Sykarin kaivolla naisen, jolle Hän kertoi tämän menneisyyden ja senhetkisen elämäntilanteen (Joh. 4). Me tarvitsisimme myös aika ajoin Jeesuksen kohtaamista näissä merkeissä. Että Hän tapaisi meidät keskipäivän kuumimpaan aikaan, kun ketään muuta ei ole näköpiirissä - ja kertoisi meille, missä kohtaa elämää me sijaitsemme. Ja missä me sijaitsemme ennen kaikkea suhteessa Häneen. Jeesus katsoisi silmiin lempeästi ja lujasti ja puhuisi totuutta meidän elämästämme.

Jeesus tietää jokaisen ihmisen elämän alusta loppuun saakka ja Hän tietää parhaiten, mikä meille on parasta. Siksi Jeesukseen voi luottaa 100 %:sti, sillä Hän - vaikka tuntee kaikki heikkoutemme ja inhottavuutemme - ei petä eikä hylkää. Hän on uskollinen, vaikka me olemme välillä uskottomat.

Tarvitsisimme myös sitä, että kohtaisimme toinen toisemme "lempeän lujasti" ja totuudellisesti. Monilla on riittämiin vaikeuksia elämässään ja taakkaa lisää vielä se, että pitää yrittää pitää kulissit pystyssä toisten silmissä. Kun totuus saa vallata meidän ihmissuhteemme ja kohtaamisemme, saamme pahan puhumisen ja panettelun sijaan rohkaista ja lohduttaa toisiamme.

Emme ole täällä taistelemassa paremmuudesta vaan palvelemassa toinen toisiamme. Me kaikki kannamme ihmisyyteen liittyviä kipuja sisimmässämme ja olemalla läpinäkyviä toisillemme, murramme näkymättömiä muureja väliltämme.

Jeesuksen kyky kohdata elämässään konkurssin tehneitä ihmisiä oli ilmiömäinen. Sitä kykyä mekin tarvitsisimme - rakkautta lähimmäiseen, myötäelämistä ja lempeyttä. Ja sitä kykyä voimme itse kukin rukoilla tämänkin päivän kohtaamisiin.

Saatanan valtaistuin - minä itse

Kulutanko elämäni haalien itselleni kaikkea vai kulunko palvellessani toisia?
Paras tapa osoittaa Jumalalle rakkautta, on rakastaa toisia Hänen luomiaan ihmisiä ja paras tapa palvella Jumalaa, on palvella toisia ihmisiä.

Se, millaista hedelmää elämäni tuottaa, paljastaa ennen pitkää motiivini elää ja toimia. Jos motiivinani on halu rakastaa ja palvella Jumalaa, hedelmät ovat sen mukaisia ja ympärilläni elävät ihmiset joutuvat niiden vaikutuspiiriin. Kannan hyvää hedelmää, kun teen hyvää. Olemme olemassa suhteessa toisiin ihmisiin ja hyvän hedelmän elämässäni tulisi näkyä nimenomaan ihmissuhteissani.

Jos toimin ja teen päätöksiä itsekkyydestä käsin, ne tuottavat aina huonoa hedelmää ajan myötä. Voi olla, että elämä ulkonaisesti on jumalista ja hurskasta, mutta kantaa vääristä motiiveista johtuen huonoa hedelmää ja silloin ei ole jumalallista voimaa rakastaa. On hyödytöntä vakuuttaa rakastavansa Jumalaa, jota ei näe, kun samaan aikaan inhoaa kanssavaeltajaa, joka taivaltaa silmiemme edessä.

Jeesus ei koskaan laskelmoinut, kuka kannattaa parantaa tai kenestä olisi Hänelle eniten hyötyä. Jos Jeesus olisi laskelmoinut, Hän ei olisi koskaan mennyt ristille. Jeesus rakasti ja palveli nöyrällä sydämellä, motiivinaan rakkaus Isään. Hän rakasti ihmistä ja Hänen elämänsä kantoi hyvää hedelmää iankaikkisuuteen asti.

Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja oman edun tavoittelijoita. Peräämme mielellämme omia oikeuksiamme ja olemme anteeksiantamattomia. Vain Jumalan avulla voimme kaataa sydämestämme itsekkyyden valtaistuimen ja alkaa kantaa hyvää hedelmää ihmissuhteissamme.

Lepopaikka

Liian usein me teemme uskosta kovin korkealentoista ja sunnuntaimaista vaikka Jeesus haluaisi tulla juuri siihen elämisen arkeen, joka meillä jokaisella on. Hän haluaisi tulla keskelle perheriitaa ja työpaikkakiusaamista. Jeesus haluaisi tulla taloudellisiin ongelmiisi ja mukaasi, kun ostat autoa tai taloa. Hän haluaisi istua viereesi, kun tartut pulloon ja haluat hukuttaa murheesi siihen.

Kun istuudut netin ääreen ja etsit sieltä jotakin, joka saastuttaa sisintäsi, Jeesus haluaisi tulla ja puhdistaa sydämesi. Kun tunnet istuvasi kuoleman varjossa, Hän haluaisi puhua sinulle toivoa ja täyttää sisimpäsi elämällään.

Jeesus haluaisi sulkea sinut syliinsä, kun itket pettymystä ja surua. Hän haluaisi puhaltaa lempeän tuulen kasvoillesi, kun tunnet niin suurta vihaa, ettet tiedä, mitä sillä tekisit.

Mitkään tunteet eivät ole Jeesukselle vieraita, etkä voi tuntea tai tehdä mitään, mistä Hän kauhistuisi niin paljon, että kääntäisi sinulle selkänsä. Koska Jeesus tuntee sinut paremmin kuin itse tunnet itsesi. Koska Hän näki päiviesi määrän ja niiden sisällön ennen kuin yksikään niistä oli tullut.

Katse, joka seuraa sinua, kun vaellat täällä varjojen maassa, tulvii rakkautta, hellyyttä ja uskollisuutta. Siinä hetkessä, kun sinä olet täynnä mahdottomuuksia, Hänen mahdollisuutensa pääsevät virtaamaan. Kun sinusta tuntuu, ettet tiedä, miten jaksat huomiseen, Jeesus on jo siellä ja viittoo sinua seuraamaan.

Ja jos jalkasi ovat liian väsyneet, Hän nostaa sinut syliinsä ja kantaa yli tummien vesien.
"Tulkaa minun tyköni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."

Johdatuksen makua

Jumalan johdatus on varmaan yksi kysytyimpiä ja ihmetellyimpiä aiheita sielunhoidossa. Johdatuksen luonteeseen kun kuuluu mm. se, että johdatuksessa ollessaan sitä ei aina itse tunnista.

Rukoilemme päivittäin johdatusta erilaisiin asioihin ja toisinaan näemme sen toteutuvan selvästikin. Mutta varsinkin erittäin henkilökohtaisissa asioissa kyseenalaistamme usein johdatuksen olemassaolon. Monesti tuntuu, että johdatus uupuu kokonaan tai ainakin viivästyy juuri silloin, kun koemme sitä eniten tarvitsevamme. Mutta kun pikkuhiljaa kokemusten kautta oppii uskomaan ja luottamaan, ymmärtää, että johdatus ei ole koskaan myöhässä - eikä etuajassa.

Usein tarpeemme johdatukseen koskee hyvinkin käytännöllisiä asioita liittyen työ- tai opiskelupaikkaan, seurakuntaan, ihmissuhteisiin tai taloustilanteisiin. Raamattu lupaa, että Jumala johdattaa meitä, kun me kuljemme rukoillen. Monesti kyllä rukoilemme, mutta samalla pysähdymme paikallemme uskaltamatta liikahtaa. Kulkeminen rukoillen tarkoittaa, että otamme askeleita eteenpäin ja niitä kannattaa ottaa, vaikkei 100 %:sta johdatusta kokisikaan. Jumala on kykenevä sulkemaan ovia edestämme, jos olemme menossa väärään suuntaan. Ja Hän on kykenevä myös avaamaan ovia, joista emme koskaan edes osanneet uneksia.

Anteeksiantamattomuuden vankila

Olimme jokunen viikko sitten kokouksessa, jossa puhuja mainitsi, että ihminen on aikuinen vasta sitten, kun hän on antanut anteeksi vanhemmilleen.

Kun tulimme kotiin, vanhempi poikamme 16 v. totesi, että hän on sitten ollut aikuinen jo pari vuotta. Olin mykistynyt. Poikani oli ymmärtänyt näin tärkeän asian niin nuorena, kun itselläni prosessi käynnistyi vasta yli parikymppisenä, kun itse tulin äidiksi. Siinä ihmetyksessä ja kivussa joutui kohtaamaan myös oman sydämensä varjoja ja tajusin, että omat vanhemmat saattoivat tulla vanhemmiksi vielä paljon huonommin eväin ja voimavaroin, kuin mitä itse koin tulleeni.

Olemme pitkälti vanhempina - ja ihmisinä muutenkin - omien kipujemme ja mahdottomuuksiemme summa, ikäänkuin oman historiamme ja elämämme uhreja. Monesti huonot kokemuksemme "nimeävät" meitä paljon enemmän, kuin hyvät. Mutta on mahdollista päästä niistä vapaaksi.

Jeesus lupasi, että jonka Hän tekee vapaaksi, se on todella vapaa. Anteeksiantamattomuus on aina vankila. Ja siellä vankilassa päämme sisällä istuu myös anteeksiantamattomuutemme kohde. Tuo ihminen kulkee kaikkialle mukanamme, menimmepä fyysisesti hänestä niin kauas kuin voimme, kunnes päästämme anteeksiantaessamme hänet ja itsemme vapaaksi. Kunnes olemme tulleet sille paikalle, jossa olemme valmiit armahtamaan sekä toisia ihmisiä että itseämme.

Anteeksiantamattomuudessa vanhempia kohtaan piilee myös sellainen lainalaisuus, että meissä alkaa näkyä ne piirteet, joita vanhemmissamme inhoamme. Se, minkä toisessa ihmisessä tuomitsemme, alkaa omassa elämässämme nousta pintaan.

Riippumatta siitä, mitä vanhempamme ovat tehneet, ovat he elossa tai eivät, meidän tulisi lapsina antaa heille anteeksi. Ja jos se tuntuu mahdottomalta ajatukselta, muistetaan, että Jumala on nimenomaan erikoistunut meidän elämämme mahdottomuuksien kääntämisessä mahdollisuuksiksi.

Anteeksiantaminen auttaa myös näkemään oman syyllisyyden. Kun suostumme antamaan anteeksi sille, joka on kohdellut meitä väärin, silmämme avautuvat näkemään, että olemme itsekin kohdelleet toisia ihmisiä väärin. Sen näkeminen ja hyväksyminen auttaa suunnattomasti anteeksiantoprosessissa. Kun armahdamme toisia, kykenemme armahtamaan itseämmekin.

Jumalan kiinnostuksen kohde

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän sydämestä, kuin meidän teoista. Hän on paljon kiinnostuneempi siitä, millaisia ajatuksia ja asenteita meidän sydämessä on, kuin siitä, mitä me ulkonaisesti teemme. Koska sydämestä ovat alkujaan peräisin myös kaikki meidän tekomme, niinkuin Raamatussa sanotaan.

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän luonteesta, kuin mitä Hän on kiinnostunut meidän palvelutehtävästämme. Häntä ei kiinnosta niinkään se, miten meidän palvelutyömme kasvaa tai vaikutusalamme laajenee, vaan se, miten meidän luonteemme kehittyy.

Ei ole merkitystä sillä, miten paljon rukoilemme, ylistämme tai luemme Raamattua, jos se ei samalla vaikuta myös luonteemme kehittymistä. Hengen hedelmät ilmenevät kasvaneessa luonteessa.

Jumala jakaa armolahjojaan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta meillä on vastuu antaa Hänen myös kasvattaa meitä niiden kautta. Suuri vaara piilee tilanteessa, jossa luonteemme ei kasva ja kehity samassa "tahdissa" kuin armolahjat. Armolahjojen kautta saatamme saada hyvinkin arkaluontoista tietoa ihmisen elämästä ja heikkona hetkenämme käyttää tuota tietoa väärin, mikäli luonteemme ja vastuumme ei ole tasapainossa lahjan kanssa.

Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala ei katso henkilöön, se tarkoittaa, että Hän ei katso niinkuin me ihmiset katsomme ja näemme; ulkokuoren ja pinnan. Jumala katsoo ja näkee suoraan meidän sydämeen ja ajatuksiin. Hän näkee meidän motiiveihimme ja vaikuttimiimme. Jumala näkee ja tietää jopa sen, mitä me ei edes itse itsestämme nähdä ja tiedetä. Ja kun Hän toimii tästä näkökyvystään ja viisaudestaan käsin meidän elämässämme, me emme aina ymmärrä, miksi meidän haluamat asiat eivät aina toteudu.

Paitsi että Hän näkee vinoutumamme ja väärät motiivimme, Jumala näkee myös mahdollisuudet. Hän on meidät jokaisen taiten tehnyt ja meillä on omat heikkoutemme, mutta meillä on myös vahvuutemme. Ja kun annamme omat vahvuutemme Jumalalle, Hän voi kirkastaa niissä oman nimensä.