Toisinaan matka kuitenkin taittuu enemmänkin kävelyvauhtia. Joskus jopa maan rajassa ryömintänopeudella - vai pitäisikö sanoa hitaudella, suu ja silmät hiekkaa täynnä. Mutta onnellista on se, että hitaamminkin pääsee perille...
Joissakin yhteyksissä sanotaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkanteko.
Taivaan kansalaiselle pitäisi molempien olla tärkeitä. Ja matkan varrella tulisi istutella omenapuitakin, vaikka tietäisi niiden elävän vain yhden päivän. Ikuisuuskysymys onkin, miten säilyttää tämä tasapaino?
"Autuaita ovat hiljaiset, joilta elämän arvaamattomuus on vaientanut kaikki valmiit vastaukset."
- Risto Santala, Pieni astia Pyhässä maassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti