Anteeksiantamattomuuden vankila

Olimme jokunen viikko sitten kokouksessa, jossa puhuja mainitsi, että ihminen on aikuinen vasta sitten, kun hän on antanut anteeksi vanhemmilleen.

Kun tulimme kotiin, vanhempi poikamme 16 v. totesi, että hän on sitten ollut aikuinen jo pari vuotta. Olin mykistynyt. Poikani oli ymmärtänyt näin tärkeän asian niin nuorena, kun itselläni prosessi käynnistyi vasta yli parikymppisenä, kun itse tulin äidiksi. Siinä ihmetyksessä ja kivussa joutui kohtaamaan myös oman sydämensä varjoja ja tajusin, että omat vanhemmat saattoivat tulla vanhemmiksi vielä paljon huonommin eväin ja voimavaroin, kuin mitä itse koin tulleeni.

Olemme pitkälti vanhempina - ja ihmisinä muutenkin - omien kipujemme ja mahdottomuuksiemme summa, ikäänkuin oman historiamme ja elämämme uhreja. Monesti huonot kokemuksemme "nimeävät" meitä paljon enemmän, kuin hyvät. Mutta on mahdollista päästä niistä vapaaksi.

Jeesus lupasi, että jonka Hän tekee vapaaksi, se on todella vapaa. Anteeksiantamattomuus on aina vankila. Ja siellä vankilassa päämme sisällä istuu myös anteeksiantamattomuutemme kohde. Tuo ihminen kulkee kaikkialle mukanamme, menimmepä fyysisesti hänestä niin kauas kuin voimme, kunnes päästämme anteeksiantaessamme hänet ja itsemme vapaaksi. Kunnes olemme tulleet sille paikalle, jossa olemme valmiit armahtamaan sekä toisia ihmisiä että itseämme.

Anteeksiantamattomuudessa vanhempia kohtaan piilee myös sellainen lainalaisuus, että meissä alkaa näkyä ne piirteet, joita vanhemmissamme inhoamme. Se, minkä toisessa ihmisessä tuomitsemme, alkaa omassa elämässämme nousta pintaan.

Riippumatta siitä, mitä vanhempamme ovat tehneet, ovat he elossa tai eivät, meidän tulisi lapsina antaa heille anteeksi. Ja jos se tuntuu mahdottomalta ajatukselta, muistetaan, että Jumala on nimenomaan erikoistunut meidän elämämme mahdottomuuksien kääntämisessä mahdollisuuksiksi.

Anteeksiantaminen auttaa myös näkemään oman syyllisyyden. Kun suostumme antamaan anteeksi sille, joka on kohdellut meitä väärin, silmämme avautuvat näkemään, että olemme itsekin kohdelleet toisia ihmisiä väärin. Sen näkeminen ja hyväksyminen auttaa suunnattomasti anteeksiantoprosessissa. Kun armahdamme toisia, kykenemme armahtamaan itseämmekin.

Jumalan kiinnostuksen kohde

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän sydämestä, kuin meidän teoista. Hän on paljon kiinnostuneempi siitä, millaisia ajatuksia ja asenteita meidän sydämessä on, kuin siitä, mitä me ulkonaisesti teemme. Koska sydämestä ovat alkujaan peräisin myös kaikki meidän tekomme, niinkuin Raamatussa sanotaan.

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän luonteesta, kuin mitä Hän on kiinnostunut meidän palvelutehtävästämme. Häntä ei kiinnosta niinkään se, miten meidän palvelutyömme kasvaa tai vaikutusalamme laajenee, vaan se, miten meidän luonteemme kehittyy.

Ei ole merkitystä sillä, miten paljon rukoilemme, ylistämme tai luemme Raamattua, jos se ei samalla vaikuta myös luonteemme kehittymistä. Hengen hedelmät ilmenevät kasvaneessa luonteessa.

Jumala jakaa armolahjojaan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta meillä on vastuu antaa Hänen myös kasvattaa meitä niiden kautta. Suuri vaara piilee tilanteessa, jossa luonteemme ei kasva ja kehity samassa "tahdissa" kuin armolahjat. Armolahjojen kautta saatamme saada hyvinkin arkaluontoista tietoa ihmisen elämästä ja heikkona hetkenämme käyttää tuota tietoa väärin, mikäli luonteemme ja vastuumme ei ole tasapainossa lahjan kanssa.

Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala ei katso henkilöön, se tarkoittaa, että Hän ei katso niinkuin me ihmiset katsomme ja näemme; ulkokuoren ja pinnan. Jumala katsoo ja näkee suoraan meidän sydämeen ja ajatuksiin. Hän näkee meidän motiiveihimme ja vaikuttimiimme. Jumala näkee ja tietää jopa sen, mitä me ei edes itse itsestämme nähdä ja tiedetä. Ja kun Hän toimii tästä näkökyvystään ja viisaudestaan käsin meidän elämässämme, me emme aina ymmärrä, miksi meidän haluamat asiat eivät aina toteudu.

Paitsi että Hän näkee vinoutumamme ja väärät motiivimme, Jumala näkee myös mahdollisuudet. Hän on meidät jokaisen taiten tehnyt ja meillä on omat heikkoutemme, mutta meillä on myös vahvuutemme. Ja kun annamme omat vahvuutemme Jumalalle, Hän voi kirkastaa niissä oman nimensä.