Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän luonteesta, kuin mitä Hän on kiinnostunut meidän palvelutehtävästämme. Häntä ei kiinnosta niinkään se, miten meidän palvelutyömme kasvaa tai vaikutusalamme laajenee, vaan se, miten meidän luonteemme kehittyy.
Ei ole merkitystä sillä, miten paljon rukoilemme, ylistämme tai luemme Raamattua, jos se ei samalla vaikuta myös luonteemme kehittymistä. Hengen hedelmät ilmenevät kasvaneessa luonteessa.
Jumala jakaa armolahjojaan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta meillä on vastuu antaa Hänen myös kasvattaa meitä niiden kautta. Suuri vaara piilee tilanteessa, jossa luonteemme ei kasva ja kehity samassa "tahdissa" kuin armolahjat. Armolahjojen kautta saatamme saada hyvinkin arkaluontoista tietoa ihmisen elämästä ja heikkona hetkenämme käyttää tuota tietoa väärin, mikäli luonteemme ja vastuumme ei ole tasapainossa lahjan kanssa.
Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala ei katso henkilöön, se tarkoittaa, että Hän ei katso niinkuin me ihmiset katsomme ja näemme; ulkokuoren ja pinnan. Jumala katsoo ja näkee suoraan meidän sydämeen ja ajatuksiin. Hän näkee meidän motiiveihimme ja vaikuttimiimme. Jumala näkee ja tietää jopa sen, mitä me ei edes itse itsestämme nähdä ja tiedetä. Ja kun Hän toimii tästä näkökyvystään ja viisaudestaan käsin meidän elämässämme, me emme aina ymmärrä, miksi meidän haluamat asiat eivät aina toteudu.
Paitsi että Hän näkee vinoutumamme ja väärät motiivimme, Jumala näkee myös mahdollisuudet. Hän on meidät jokaisen taiten tehnyt ja meillä on omat heikkoutemme, mutta meillä on myös vahvuutemme. Ja kun annamme omat vahvuutemme Jumalalle, Hän voi kirkastaa niissä oman nimensä.
