Johdatuksen makua

Jumalan johdatus on varmaan yksi kysytyimpiä ja ihmetellyimpiä aiheita sielunhoidossa. Johdatuksen luonteeseen kun kuuluu mm. se, että johdatuksessa ollessaan sitä ei aina itse tunnista.

Rukoilemme päivittäin johdatusta erilaisiin asioihin ja toisinaan näemme sen toteutuvan selvästikin. Mutta varsinkin erittäin henkilökohtaisissa asioissa kyseenalaistamme usein johdatuksen olemassaolon. Monesti tuntuu, että johdatus uupuu kokonaan tai ainakin viivästyy juuri silloin, kun koemme sitä eniten tarvitsevamme. Mutta kun pikkuhiljaa kokemusten kautta oppii uskomaan ja luottamaan, ymmärtää, että johdatus ei ole koskaan myöhässä - eikä etuajassa.

Usein tarpeemme johdatukseen koskee hyvinkin käytännöllisiä asioita liittyen työ- tai opiskelupaikkaan, seurakuntaan, ihmissuhteisiin tai taloustilanteisiin. Raamattu lupaa, että Jumala johdattaa meitä, kun me kuljemme rukoillen. Monesti kyllä rukoilemme, mutta samalla pysähdymme paikallemme uskaltamatta liikahtaa. Kulkeminen rukoillen tarkoittaa, että otamme askeleita eteenpäin ja niitä kannattaa ottaa, vaikkei 100 %:sta johdatusta kokisikaan. Jumala on kykenevä sulkemaan ovia edestämme, jos olemme menossa väärään suuntaan. Ja Hän on kykenevä myös avaamaan ovia, joista emme koskaan edes osanneet uneksia.

Anteeksiantamattomuuden vankila

Olimme jokunen viikko sitten kokouksessa, jossa puhuja mainitsi, että ihminen on aikuinen vasta sitten, kun hän on antanut anteeksi vanhemmilleen.

Kun tulimme kotiin, vanhempi poikamme 16 v. totesi, että hän on sitten ollut aikuinen jo pari vuotta. Olin mykistynyt. Poikani oli ymmärtänyt näin tärkeän asian niin nuorena, kun itselläni prosessi käynnistyi vasta yli parikymppisenä, kun itse tulin äidiksi. Siinä ihmetyksessä ja kivussa joutui kohtaamaan myös oman sydämensä varjoja ja tajusin, että omat vanhemmat saattoivat tulla vanhemmiksi vielä paljon huonommin eväin ja voimavaroin, kuin mitä itse koin tulleeni.

Olemme pitkälti vanhempina - ja ihmisinä muutenkin - omien kipujemme ja mahdottomuuksiemme summa, ikäänkuin oman historiamme ja elämämme uhreja. Monesti huonot kokemuksemme "nimeävät" meitä paljon enemmän, kuin hyvät. Mutta on mahdollista päästä niistä vapaaksi.

Jeesus lupasi, että jonka Hän tekee vapaaksi, se on todella vapaa. Anteeksiantamattomuus on aina vankila. Ja siellä vankilassa päämme sisällä istuu myös anteeksiantamattomuutemme kohde. Tuo ihminen kulkee kaikkialle mukanamme, menimmepä fyysisesti hänestä niin kauas kuin voimme, kunnes päästämme anteeksiantaessamme hänet ja itsemme vapaaksi. Kunnes olemme tulleet sille paikalle, jossa olemme valmiit armahtamaan sekä toisia ihmisiä että itseämme.

Anteeksiantamattomuudessa vanhempia kohtaan piilee myös sellainen lainalaisuus, että meissä alkaa näkyä ne piirteet, joita vanhemmissamme inhoamme. Se, minkä toisessa ihmisessä tuomitsemme, alkaa omassa elämässämme nousta pintaan.

Riippumatta siitä, mitä vanhempamme ovat tehneet, ovat he elossa tai eivät, meidän tulisi lapsina antaa heille anteeksi. Ja jos se tuntuu mahdottomalta ajatukselta, muistetaan, että Jumala on nimenomaan erikoistunut meidän elämämme mahdottomuuksien kääntämisessä mahdollisuuksiksi.

Anteeksiantaminen auttaa myös näkemään oman syyllisyyden. Kun suostumme antamaan anteeksi sille, joka on kohdellut meitä väärin, silmämme avautuvat näkemään, että olemme itsekin kohdelleet toisia ihmisiä väärin. Sen näkeminen ja hyväksyminen auttaa suunnattomasti anteeksiantoprosessissa. Kun armahdamme toisia, kykenemme armahtamaan itseämmekin.

Jumalan kiinnostuksen kohde

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän sydämestä, kuin meidän teoista. Hän on paljon kiinnostuneempi siitä, millaisia ajatuksia ja asenteita meidän sydämessä on, kuin siitä, mitä me ulkonaisesti teemme. Koska sydämestä ovat alkujaan peräisin myös kaikki meidän tekomme, niinkuin Raamatussa sanotaan.

Jumala on paljon kiinnostuneempi meidän luonteesta, kuin mitä Hän on kiinnostunut meidän palvelutehtävästämme. Häntä ei kiinnosta niinkään se, miten meidän palvelutyömme kasvaa tai vaikutusalamme laajenee, vaan se, miten meidän luonteemme kehittyy.

Ei ole merkitystä sillä, miten paljon rukoilemme, ylistämme tai luemme Raamattua, jos se ei samalla vaikuta myös luonteemme kehittymistä. Hengen hedelmät ilmenevät kasvaneessa luonteessa.

Jumala jakaa armolahjojaan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta meillä on vastuu antaa Hänen myös kasvattaa meitä niiden kautta. Suuri vaara piilee tilanteessa, jossa luonteemme ei kasva ja kehity samassa "tahdissa" kuin armolahjat. Armolahjojen kautta saatamme saada hyvinkin arkaluontoista tietoa ihmisen elämästä ja heikkona hetkenämme käyttää tuota tietoa väärin, mikäli luonteemme ja vastuumme ei ole tasapainossa lahjan kanssa.

Kun Raamatussa sanotaan, että Jumala ei katso henkilöön, se tarkoittaa, että Hän ei katso niinkuin me ihmiset katsomme ja näemme; ulkokuoren ja pinnan. Jumala katsoo ja näkee suoraan meidän sydämeen ja ajatuksiin. Hän näkee meidän motiiveihimme ja vaikuttimiimme. Jumala näkee ja tietää jopa sen, mitä me ei edes itse itsestämme nähdä ja tiedetä. Ja kun Hän toimii tästä näkökyvystään ja viisaudestaan käsin meidän elämässämme, me emme aina ymmärrä, miksi meidän haluamat asiat eivät aina toteudu.

Paitsi että Hän näkee vinoutumamme ja väärät motiivimme, Jumala näkee myös mahdollisuudet. Hän on meidät jokaisen taiten tehnyt ja meillä on omat heikkoutemme, mutta meillä on myös vahvuutemme. Ja kun annamme omat vahvuutemme Jumalalle, Hän voi kirkastaa niissä oman nimensä.

Ihmetystä

En niinkään ihmettele sitä, että jumalattomuus rehottaa maailmassa - kuinka muuten voisi ollakaan?

Enemmän ihmettelen sitä, että tekopyhyys ja hurskastelu rehottaa seurakunnissa.

En ihmettele sitä, että toivottomat ihmiset käyttäytyvät toivottomasti.

Enemmän ihmettelen sitä, että uskovat, joilla on Toivo, käyttäytyvät kuin sitä ei olisikaan.

En ihmettele sitä, että ihmiset kohtelevat toisiaan julmasti.

Enemmän ihmettelen sitä, että ihmiset, jotka ovat kokeneet Jumalan rakkauden itseään kohtaan, yhä edelleen kohtelevat toisia ihmisiä rakkaudettomasti...

Pelko, jännitys ja huolehtiminen

Olen elämäni aikana pelännyt montaa asiaa. Tähän päivään mennessä yksikään peloistani ei ole tappanut minua eikä edes pahemmin vahingoittanut.

Olen elämäni aikana jännittänyt montaa asiaa. Tähän päivään mennessä yksikään jännittämistäni asioista ei ole tappanut tai edes vahingoittanut minua.

Olen elämäni aikana ollut huolestunut monesta asiasta. Tähän päivään mennessä yksikään huolistani ei ole tappanut tai vahingoittanut minua.

Miksi siis pelätä, jännittää tai olla huolestunut niin monta hetkeä elämästään?

Tähän saakka on Herra auttanut - miksi Hän ei auttaisi tästä eteenkinpäin?

Turvapaikka

Elämme muutosten aikoja monella tapaa. Kaikki, mitä vain ravistella voidaan, tulee ravistelluksi. Tällaisina aikoina on äärimmäisen tärkeää tietää, missä oma turva on.

Onko se tavarassa ja rahassa, onko se omassa erinomaisuudessa ja voimassa? Onko se instituutioissa vai onko se ajatusrakennelmissa, omissa järjenpäätelmissä? Vai voiko olla turvassa vain siinä uskossa ja ajatuksessa, että tuli mitä tuli, minua kantaa suurempi ja viisaampi... Kun henkilökohtaisessa elämässä turvamekanismit sortuvat yksi toisensa jälkeen, ei voi muuta kuin uskoa ja luottaa. Vaikka pienestikin, heikostikin.

Raamattu lupaa, että yksikään hius ei irtoa päästämme ilman, että Isän silmä sitä seuraa. Jos näin mitätön asia on Hänen hallinnassaan, miksi ei siis paljon isommatkin? Jos Hän on kiinnostunut hiusteni lukumäärästä, niin miksi ei myös ajatuksistani, kivuistani, epäilyistäni...

Jumala on niin kiinnostunut meistä, että Hän on valmis laittamaan koko universumin palvelemaan omia tarkoitusperiään meidän elämässämme. Tosin Hänen ei tarvitse muuttaa planeettojen kiertoratoja tai maan pyörimissuuntaa, riittää, kun Isä vaikuttaa asioihin ja ihmisiin ympärillämme - riittää, kun Hän vaikuttaa minuun.

Helluntairukous

"Tule Pyhä Henki, tule sinä sydänten valo, sinä paras lohduttaja, sielun suloinen vieras ja lämpö.

Työssä sinä olet lepo, helteessä vilvoitus, murheessa lohdutus.

Ilman sinua, Henki, ei ole mitään puhdasta.

Pese se, mikä on likaista, kastele se, mikä kuivaa on, paranna, mikä on haavoittunut.

Murra se, mikä on kovaa, lämmitä se, mikä on kylmää.

Anna uskon vahvistus, anna autuas loppu, anna ikuinen ilo."

- vanha helluntairukous -

Valintoja

Ihmisen elämä on täynnä valintoja. Päivittäin valitsemme mitä syömme, mitä puemme päällemme, mitä ostamme kaupasta... Ja sitten on niitä isoja valintoja, joita tehdään ehkä vain "once in a lifetime".

Jokainen valinta - ne pienetkin päivittäiset - rakentavat elämästämme sellaista kuin se on nyt. Ikävä kyllä valitessa ei aina tiedä, mitkä pitkänkantaman seuraukset ovat ja mitä tärkeämpi ja isompi päätös on kyseessä, sitä vähemmän yleensä tietää.

Elämän isoin päätös kuitenkin on sellainen, josta tietää, mitä siitä seuraa. Se päätös kantaa meidät kuoleman yli ikuisuuteen - millaiseen, se on se päätöksen paikka.

Valitse elämä.

Kasvun ihme

Ensimmäisellä Moldovan matkallani matkanjohtaja kertoi, että maassa on erityisen hyviä tomaatteja. Sellaisia kauniin punaisia, hitaasti auringossa kypsyneitä. Mutta myynnissä olisi myös lannoitteilla kasvatettuja, jotka eivät tietenkään olisi yhtä mehukkaita. Näitä tehokasvatettuja tomaatteja ei vain tunnistanut ennen kuin niistä leikkasi viipaleen ja näki sisäkuoren alla olevan valkoisen kehän, joka paljasti kasvatuksessa käytetyn oikopolkua. Ja maku ei todellakaan vastannut aitoa, hitaasti kypsynyttä tomaattia.

Moldovan tomaatit toivat mieleeni uskovan kasvun. Monesti tekisi mieli "oikaista" jostakin kohtaa ja nopeuttaa kasvuaan, etenemistään. Mutta Jumalalla ei ole koskaan kiire - ja kaikkein vähiten siinä vaiheessa, kun Hän kasvattaa meitä. Oikopolut johtavat aina mauttomuuteen ja ravinneköyhyyteen.

Kun tapaa hitaasti kypsyneen uskovan, sellaisen kyllä tunnistaa. Tällaisessa uskovassa on syvä väri, herkullinen tuoksu ja mieleenpainuva maku. Hän on aito myös kuoren alta.

Rakkauden kutsu

Armon syvyys jaksaa ihmetyttää. Silloin, kun sitä vähiten ansaitsen, Jumala sitä eniten tuhlaa.

Kun itse en pysty, jaksa ja osaa rakastaa, Hän pystyy, jaksaa ja osaa vieläkin enemmän.

Kun toimin väärin, loukkaan ja tuhoan, Hän antaa kaiken anteeksi ja rakastaa armollisesti, ehdoitta.

Tällainen rakkaus riisuu aseista ja hoitaa sisintä tehokkaammin, kuin parhaatkaan saarnat ja opetukset.

Tällaisen rakkauden vastaanottajia saamme olla ja tällaisen rakkauden eteenpäin välittäjiksi meidät on kutsuttu.

Voittoisa suojapaikka

Voittoisa elämä Jeesuksessa ei tarkoita sitä, että menestyn hengellisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti tai fyysisesti.

Se ei tarkoita sitä, että koko ajan menen eteenpäin kutsussani ja vaikutusalani laajenee.

Se ei tarkoita, että jokaisen vastoinkäymisen tai sairauden tullessa käyn kiivaaseen hengelliseen sodankäyntiin, kunnes saan voiton.

Se ei myöskään tarkoita sitä, että minun tulee osata rukoilla juuri oikein sanoin "voittorukouksia" tai hallita erityinen viiden askeleen ohjelma onneen ja autuuteen.

Ei. Voittoisa elämä Jeesuksessa tarkoittaa sitä, että Hän kasvaa ja minä pienenen. Hän enenee ja minä vähenen.

Se on sitä, että menipä minulla kuinka huonosti tahansa - tai kuinka hyvin tahansa - edes henkivallat tai kuolema ei voi erottaa minua elämän lähteestä.

Se on sitä, että elämäni kaikkine valoineen ja varjoineen on kätketty Jeesuksen kanssa Jumalassa ja sen voittoisampaa paikkaa ei ole.

Pyhä Jumala

"Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, hänen ylistystänsä on maa täynnä.

Hänen hohteensa on kuin aurinko, hänestä käyvät säteet joka taholle; se on hänen voimansa verho.

Hänen edellänsä käy rutto ja polttotauti tulee hänen jäljessänsä.

Hän seisahtuu ja mittaa maan, hän katsahtaa ja saa kansat vapisemaan. Ikivuoret särkyvät, ikuiset kukkulat vaipuvat, hänen polkunsa on iankaikkinen."

- Profeetta Habakuk  -

Varjossa

Haluaisin pelastaa koko maailman; jokaisen lapsuutensa liian aikaisin menettäneen lapsen, jokaisen masentuneen ja toivonsa kadottaneen nuoren, jokaisen taakoitetun ja orjuuksien rääkkäämän aikuisen, jokaisen kaltoinkohdellun vammaisen ja vanhuksen.

Mutta kun ei voi tehdä kaikkea, on tyydyttävä siihen, että voi auttaa vain yhtä kerrallaan. Jos jokainen auttaisi sitä yhtä, maailma tulisi autetuksi. Niin Jeesuskin teki, kohtasi yhden avuntarvitsijan kerrallaan. Kohtasi, auttoi ja rakasti. Ja niistä kohtaamisista puhutaan edelleen, parin tuhannen vuoden jälkeen.

Tässä Jari Levy, Exit ja biisi "Varjoon".

http://www.youtube.com/watch?v=PWLRbw9wGKA

Unelmia

Aerodynamiikan lakien mukaan kimalaisen ei pitäisi pystyä lentämään; sen siipiväli on liian pieni suhteessa ruumiinpainoon. Onneksi kimalainen ei tiedä tätä. Se lentää autuaan onnellisena uhmaten lakeja.

Meillä jokaisella on toivottavasti unelmia. Bruce Wilkinsonin kirja "Unelman (k)antaja" linjaa unelmien alkuperän Jumalaan. Syvimmät haaveemme ovat Jumalan sydämeemme istuttamia. Ja usein ne ovat järjelle vähän utopistisia, vähän mahdottoman tuntuisia. Unelma ei välttämättä tarkoita sitä, että se on jotain suurta ja maailmoja syleilevää; se voi olla ulkoisesti pieni juttu, mutta unelmankantajalle elämän kokoinen asia.

Unelmoidessa kannattaa muistaa kimalainen. Ja se, että usein omien unelmien esteenä olemme vain me itse - Jumalallehan on kaikki mahdollista.

"Unelmista sydän vahvistuu."

- Birgitta Yavari-Ilan

Runo

Olin rukouksessa,
hiljaisessa huokauksessa:

"Isä taivaan,
sinä, joka liikutat
meren ja maan..."

Isä kuiskasi hiljaa:
"Milloin sinua
liikuttaa saan?"

Matkantekoa

Olemme matkalla. On autuas olotila, jos matka taittuu juosten ja voi maaliviivaa lähestyessään todeta niinkuin Paavali: "Minä olen... juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt".

Toisinaan matka kuitenkin taittuu enemmänkin kävelyvauhtia. Joskus jopa maan rajassa ryömintänopeudella - vai pitäisikö sanoa hitaudella, suu ja silmät hiekkaa täynnä. Mutta onnellista on se, että hitaamminkin pääsee perille...

Joissakin yhteyksissä sanotaan, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkanteko.
Taivaan kansalaiselle pitäisi molempien olla tärkeitä. Ja matkan varrella tulisi istutella omenapuitakin, vaikka tietäisi niiden elävän vain yhden päivän. Ikuisuuskysymys onkin, miten säilyttää tämä tasapaino?

"Autuaita ovat hiljaiset, joilta elämän arvaamattomuus on vaientanut kaikki valmiit vastaukset."

- Risto Santala, Pieni astia Pyhässä maassa

Yksi suosikkibiisini on Jari Levyn "Elämää ennen kuolemaa". Huippusanoittajaan, -säveltäjään, -sovittajaan ja -laulajaan ei tarvitse pettyä tälläkään kertaa ... tämä biisi vaikutti vahvasti myös tämän blogin syntyyn.

http://www.youtube.com/watch?v=_VELYAtNSmM 

Rukoukseni on, että tämä blogi voisi olla olkapäänä jollekin väsyneelle matkaajalle. 

Keidas keskellä aavikkoa. 

Henkäys ikuisuutta arkeesi.